Kuvaaja, jonka kuvattavana on helppo olla
15.01.2024
Valokuvaaja Mäntsälä
"Sinun kuvattavana oli helppo olla". Tämä oli lause, jonka asiakas sanoi kuvauksesta poistuessa minulle. Lause merkitsi minulle todella paljon. Tämä on juuri se minkä olen halunnut tuoda esille ja minkä eteen olen tehnyt "töitä".
Minkälainen kuvaaja olen.
- Olen kuvaaja, joka haluaa aina antaa asiakkaalle parasta palvelua. Asiakaspalvelun ammattilaisena, tiedän kuinka kohdata asiakkaita ja kuinka heitä palvellaan parhaalla mahdollisella tavalla.
- Helposti lähestyttävä. Haluan, että kuvattavalla on mahdollisimman rento ja mukava olla kuvattavana. Otan tilanteen haltuun heti alussa. Pidän kuvaustilanteen aikana yllä leppoista keskustelua, joka auttaa kuvattavaa rentoutumaan.
- Laitan kaikkeni likoon kuvauksissa. Kyllä, minut näkeekin monesti puskassa tai vatsallaan maaten kun kuvaan. Asennot eivät ole aina kovinkaan ergonomiset, mutta sitähän tämä kuvaajan työ on. Sitä uppoutuu niin täysillä eri kuvakulmien hakemiseen, että välillä löytää itsensä kirjaimellisesti puskasta.
- Otan asiakkaan toiveet huomioon mutta ehdotan lisäksi monipuolisesti eri vaihtoehtoja.
- Ammattimainen. Hoidan työni hyvin ensimmäisestä yhteydenotosta loppuun asti.
Asiakkaiden palautteita
- "Ajattelin että sait muutaman kuvan mutta näin paljon hyviä kuvia poikien säntäilyjen lomassa. Oot huippu! Itseäni jännitti kuvauksen alussa, mutta sinun rauhallinen ja huumorintajuinen asenne helpotti tilannetta. Kuvista tuli ihanat!"
- Sinun kanssa kuvaus ajankohdan sopiminen oli vaivatonta ja vastasin yhteydenottoon nopeasti. Itse kuvaustilanne oli rento ja vauhdikkaan taaperon kuvaus sujui odotuksiini nähden erittäin hyvin. Otit huomioon toiveemme sekä ehdotit monipuolisesti eri vaihtoehtoja. Sait vangittua kuviin haluamani tunnelman. Valmiit kuvat saimme nopeasti ja ne olivat todella hyvälaatuisia sekä hyvällä maulla muokattuja. Hintataso oli myös mielestämme erittäin kohtuullinen ja varmasti tarpeen tullen käytämme palveluitasi jatkossakin!
- "Kiitos vielä aivan mielettömän ihanista kuvista! Ne oli niin kauniita ja hyviä. Oltiin tosi tyytyväisiä kaikkeen :)"
- "Vautsi, niin ihania kuvia. Kiitos paljon! Ja meille kaikille jäi tosi kiva fiilis kuvauksesta, kiitos sinulle.
- "Kyynel vierähti, Ihanii!"
- "Kiitos vielä kauniista kuvista sekä ammattimaisesta ja hienotunteisesta toiminnastasi tilaisuudessa."
LUE LISÄÄ ASIAKASPALAUTTEITA TÄSTÄ
Ole yhteydessä kun tarvitset kuvia näihin tarkoituksiin:
- Lapsikuvat
- Vauvakuvat
- Raskauskuvat
- Perhekuvat
- Rippi-, YO,- ja valmistujaiskuvat
- Henkikökuvat
- Perhejuhlat
- Brändikuvat
Palvelen asiakkaita Uudellamaalla sopimuksen mukaan. Studio on Mäntsälässä ja auki vain sopimuksen mukaan.